lauantai 2. marraskuuta 2013

New beginning

Elämässä on välillä uusia alkuja ja tällä kertaa perheemme aloittaa jotain uutta, yhdessä, alusta alkaen. Se myös tarkoittaa usein vanhasta luopumista.

Sitä on viime kuukaudet olleet, kirjaimellisesti.
Olemme loppukesästä myyneet itse rakentamamme talon, meidän ensimmäisen kotimme, jotta voimme yhdessä aloittaa jotain uutta.
Ostimme vuosi sitten itsellemme tontin läheltä taloamme uuden talon rakernnusta varten ja nyt projekti alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan.

Ensimmäinen talomme valmistui 2000 luvun puolivälissä, eikä siis ollut mikään vanha, mutta tilallisesti se suunniteltiin aikaa ennen lapsia, joita yhteisen taipaleen varrella on siunaantunut kolme.

Vielä lasten asuessa kotona, meillä on vielä siis mahdollisuus nyt suunnitella talo, joka vastaa niitä tarpeita, joita me tämän kokoisena perheenä meille tarvitsemme.

Jokainen, joka on muuttanut, tietää sen olevan aikamoinen suoritus. Meidän kohdallamme se tarkoitti paljolti luopumista tutuista huonekaluistamme, jotta mahtuisimme väliaikaisasuntoomme, joka on noin 300m2 omakotitalon sijasta alle 100m2 väliaikainen vuokra-asunto.

Olemme asennoituneet aloittamaan alusta mitä tulee huonekaluihin ja tavaran keräämiseen, jonka suhteen yritän olla kriittinen, kun paljosta on nyt päästy eroon.

Rakennusarkkitehti on suunnitellut talon ja leimaa rakennuslupaa odotellaan



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti