keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Talon ja autotallin sisämaalit

Talon pintamaalausta varten piti miettiä seinien värejä.

Seinien vaaleaa pääväriä varten oli kaksi vaihtoehtoa, Tikkurilan F497, Paperi sävy tai Tikkurilan F497, Höyhen sävy.

Teimme testimaalaukset sävyistä seinään. Kuvassa on huonossa valossa kuvatut Höyhen sävy vasemmalla ja paperi sävy oikealla puolella. P
aperi sävy on todella valkoinen ja höyhen pehmeämpi luonnonvalkoinen.
















Tehostevärejä testattiin myös muutama, pääosin beigeen taittuvia sävyjä, mutta lopulta tehosteväriksi valikoitui harmaa sävy, joka ei päässyt edes seinätestiin.
















Lopputuloksena päätimme ottaa molemmat vaaleat sävyt. Valkoinen paperi tuli kaikkiin yleistiloihin ja ei niin valkoinen höyhen sävy tuli makuuhuoneisiin.

Molemmille vaaleille sävyille tehostesävyksi valikoitui Teknoksen NCS 2500-N harmaa.
Näillä kolmella sävyllä siis maalataan kaikki tilat.















Työmiehiä varten tein pohjakuviin huonekohtaisesti piirrokset, josta näkee minne tulee mikäkin väri.
Tilat, joissa voi olla kosteutta, mutta joihin ei tule laattoja, mm kodinhoitohuone ja varasto, maalataan Tikkurilan luja maalilla sävyssä paperi.
























Materiaalit




























Akustiikka paneelit kitattiin ja vain ylimaalattiin


































Valmista paperi sävyä harmaan tehosteilla




























































Autotalli maalattuna















Muiden huoneiden höyhen sävy


































Maalausurakka kesti kahdelta työmieheltä noin 2,5 viikkoa






































maanantai 27. huhtikuuta 2015

Talon ja autotallin sisärappaus

Talon ja autotallin sisärappaustyöt alkoivat helmikuun alussa ja niiden kestoksi arvioitiin noin viitisen viikkoa maalauksen kanssa.

Sovimme kiinteän urakan, joka perustui neliöihin.

Laitoimme lattioihin suojapaperit, jotta seiniltä ja katosta putoavat tasoitemassat eivät kovettusi lattiabetoniin vaan suojapapereihin. 


















Ensimmäiset pari viikkoa työmiehillä meni ikkunoiden ja ovien suojauksessa sekä ikkunasmyygien ja ovenpielien teossa 












































































maanantai 6. huhtikuuta 2015

Sisärappaus ja maalausurakan esivalmistelua

Olimme sopineet urakan sisärappauksesta ja maalauksesta, mutta ennenkuin he tulevat viimeistelemään talon ja autotallin seinät ja katot, meillä oli vielä nippu "huomaamattomia" työvaiheita tehtävänä, jotta he pääsisivät aloittelenaan omaansa.

Lattian ja seinän välinen rako täytettiin Sika construction + tiivistysmassalla radonkatkoa parantamaan















Pari oven karmia piti madaltaa tulevia 2100 mm korkeita sisäovia varten















Muutamat kivet väliseinien ja katon väliin odottivat leikkuuta ja laittamista















Viimehetken sähköroilouksia seinään ja niiden täyttämistä















perjantai 13. maaliskuuta 2015

Talon vesipellit

Talon vesipellit ikkunoiden alle ja väliin sekä ikkunoiden ja ovien väliin tulivat ajankohtaisiksi viime vuoden lopulla kun ikkunat ja ovet oli saatu asennettua.

Lähtötilanne



Ensin piti täyttää Lammin kiven harkon kolot ikkunan edestä betonilla sekä tehdä betoniviiste ikkunasta ulospäin, jotta mahdollinen vesi valuu tarvittaessa pois päin talosta.








Yksi tarjouspyynnön laittaneista kävi paikanpäällä tekemässä mittaukset ja arvioimassa kohteen.
Työn urakoitsija teki päivässä.




sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Automaattinen nosto-ovi autotalliin

Viime vuoden lopussa etsittiin autotalliin ovea. Autotalli & varasto tila on n 50m2 lämmin tila, jossa tullaan säilyttämään kahta autoa sekä varasto tavaraa.
Autotalliin on myös käynti erillisestä sivuovesta, joten tämän vuoksi autotallin nosto-ovi on pääosin autojen sisään -ja ulos ajoa varten.
Ovi on 5000mm leveä ja 2210mm korkea.

Tarjoukset pyydettiin Crawfordilta, Hörmannilta ja Turnerilta.

Alunperin ovi pyydettiin sävytettäväksi tiettyyn Ral väriin, mutta hinnat sävytyksen suhteen nousivat jopa yhdellä valmistalla 700 eur, joten päädyimme jättämään sen pois.

Aiemmassa talossa meillä oli Hörmannin automaattinen nosto-ovi mallia LPU 40 sileällä silkgrain pinnoitteella, joka oli sävytetty haluamaamme ral värisävyyn. Ovikoneistona oli perusmallin Promatic, joka toimi moitteettomasti mutta välillä tuntui aika hitaalta odotella oven rullausta ylös ja alas, joten nyt oli hakusessa hieman nopeampi koneisto.

Kaikki 3 valmistajaa tarjosivat mitä pyydettiin, mutta hintahaarukka oli jopa 25% halvimman ja kalleimman välillä koskien samantasoisia ovia.

Päädyimme lopulta tuttuun Hörmann lämpimän tilan oveen mallia LPU 40 L vaakaura kuvioinnilla ja pinnoitteeksi valitsimme uuden Sandgrain pinnan.
Sandgrain mallissa RAL värisävyjä oli vain muutama tarjolla, joista valitsimme tumman harmaan RAL 7016.

Ennen päätöksen tekoa kävimme vielä katsomassa Hörmann "showroomilla" sandgrain pinnoitetta vs sileä pinta ja niiden materiaali ja sävyeroa.

Talon ulkopuoliset peltiosat ovat Ruukin RR23 sävyä, joka vastaa enemmänkin RAL 7024 sävyä, joten mietimme olisiko sävyero liian suuri, mutta nyt kun ovi on paikoillaan, sävyeroa ei juurikaan huomaa.

Oven nostokoneisto on mallia Supramatic ja meillä on 3 erillistä BiSecur käsilähetintä, jotka toimivat myös avaimenperinä.
BiSecur on saanut Red Dot design award muotoilu palkinnon vuonna 2011 sen ylellisestä ulkomuodosta. Lisäksi näissä painikkeissa on muutamaa eri mallia, jotka sisältävät innovatiivisia teknisiä ratkaisuja kuten kyselypainike, joka osoittaa onko ovi kiinni vai auki.






























maanantai 2. helmikuuta 2015

Talon akustiikkalevyt

Taloon asennettiin kahden tilan kattoon akustiikkalevyjä, Gyptone big line 6 1200mm x 2400 mm.
Huonekorkeus on toisessa tilassa liki 6 metriä, joten jonkinlainen ääneneristys piti ottaa huomioon.

Levy on saman paksuinen kuin vieressä olevat kipsilevyt ja lisäksi ympäriinsä ohennettu.

Akustiikkalevjen reunat ja ruuvit ylitasoitetaan, mutta itse levyt vain pinta maalataan.







lauantai 31. tammikuuta 2015

Talon ja autotallin sisäkattojen gyproc levytys

Talon ja autotallin sisäkattojen levytyksiä on pian tehty melkein 2 viikkoa ja homma alkaa olla loppusuoralla.

Alakatot levytetään 13mm Gyproc kipsilevyillä.
Levyjä tuli 90 kpl, n 280m2.

Tätä ennen sähkö - ja putkimies ovat tehneet oman työnsä, jotta kaikki tekniikka saadaan piilotettua levyjen taakse.
Työ on ollut hidasta, kun levyihin laitetaan reikiä johdoille ja iv kanaville, sekä epäsuoralle valaistukselle.
Apuna on ollut levynostin.