Ensimmäinen muutos oli kolmannen lapsemme vauvavuosi, joka toi paljon muutoksia perusarkeen. Vuoden 2013 lopussa vauvamme täytti vuoden ja nyt talossa onkin jo taapero. En tiedä, voiko nyt jo hengähtää että vauvavuodesta on selvitty ja kaikista vauvanhoitovälineistä päästy eroon vai pitääköhän lisätä enemmän kierroksia kun talossa onkin nyt taapero, joka liikkuu niin hurjaa vauhtia, että välillä on haasteita pysyä perässä.
Toinen muutos liittyi asumiseen, kun viime vuonna möimme asuntomme ja muutimme väliaikaisesti vuokralle rakentamisen ajaksi, joka alkaa nyt keväällä 2014.
2013 taloa suunniteltiin ja rakennuslupa haettiin.
Tontti on nyt raivattu ja pakolliset räjäytystyöt tehty, joten seuraavana on vuorossa maatyöt, jotka alkavat kunhan kevät tässä etenee.
Kolmas suuri muutos tapahtui vapaa-ajan puolella, eli meistä tuli viime vuoden lopulla myös vapaa-ajan mökin omistajat.
Tämä ei ollut mikään harkittu siirto vaan kuvittelimme tämän päätöksen tulevan meille ehkä useampien vuosien saatossa jossakin muodossa eteen, mutta nähtävästi kun elämässä tapahtuu asioita niin usein moni suuri asia tapahtuukin kerralla. Meidän kohdalla näin tapahtui viime vuonna.
Minulle muutos on suuri kun olen lapsuuteni, nuoruuteni ja pienen aikuisikäni mökkeillyt oman perheeni mökillä, vaihtuvat maisemat nyt toiseen paikkaan, tosin mökki paikkakunta pysyy samana. Tämä on myös muutos lapsillemme, joille tämä paikka on täysin uusi.
Itse paikka on ihanteellinen, ja näemme tässä paljon potentiaalia.
Lisätään blogiin vielä mökin remontointia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti