keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Emmi Malmström - SS13 Lore-ballerinat

Joskus tekemällä hyvää saa parempaa.

Näin kävi minulle kun osallistuin Suomen Mielenterveysseuran ja DesignShopOutlet.com:n yhteistyössä järjestämään Palaset kohdalleen -hyväntekeväisyyshuutokauppaan, joka tukee vaikeuksiin joutuneita nuoria ja heidän perheitään. 



Lue lisää: http://www.mielenterveysseura.fi/palaset_kohdalleen



www.mielenterveysseura.fi
Nämä kengät olivat minulle "rakkautta ensi silmäyksellä", sillä näillä voi kävellä koko päivän. Ne sopivat sekä arkeen ja juhlaan-pure love!
Väriksi valitsin vaaleankeltaisen, joka on sinänsä outoa, ettei minulla ole ainuttakaan vaaleankeltaista vaatekappaletta / asustetta, mutta nämä jotenkin vain tuntuivat parhaalta valinnalta.
"SS13- Kenkämallistossa on vivahteita 60-luvusta. Kengissä on naisellisia linjoja ja herkullisia kevään värejä  ja myös mustia vaihtoehtoja. Suunnittelun lähtökohtana oli pitkälti kenkien käyttäjät eli naiset.
Inspiraatiota hakiessani pohdin millaisia kenkiä kohderyhmäni naiset haluaisivat käyttää, juurikin käyttää, ei vain kenkiä, jotka jäävät kaappiin odottamaan yksiä juhlia.
Näitä kenkiä voi yhdistellä useaan eri asukokonaisuuteen ja nainen voi tuntea kengissä olonsa itsevarmaksi ja kauniiksi. Mallisto on valmistettu Espanjassa On tärkeää, että kengät ovat laadukkaita ja tehty mukaville lesteille. Kaikki malliston kengät ovat nahkaa." - Emmi Malmström, suunnittelija -"
Ohessa muutama kuva ihanuuksista
























SS13 malliston Kengät myynnissä /// Shoes for sale:


Shoebakery, Eerikinkatu 20, Helsinki.
urbanstory, Katariinankatu 1, Helsinki. (13.5-8.6.)
Design Forum, Erottajankatu 7, Helsinki


tiistai 28. toukokuuta 2013

Let the journey begin

Hei,

Mukanani tätä uutta matkaa tässä blogissa taivaltaa seuraavat tekniikka välineet.

Tekstit tallentaa luottodokumentoijani, pieni Omena perheeni.

Apple Macbook Air
Apple Uusi Ipad sekä
Apple IPhone 5



Siirtyminen Windows maailmasta Mac maailmaan on ollut tuskainen. Avukseni lainasin kirjastosta jopa  Teemu Masalin tekemän teoksen Mac- tehokäyttäjän käsikirja.

Itse suosin kirjastoa kirjojen lainaukseen jos vain mahdollista.

Kirjaa näyttää saavan myös ostettua nettikaupasta. 

http://www.docendo.fi/tuote/951-0-37721-X


Kuitenkin ihmettelen, miten vähän käytännön oppimis kurssejä Mac maailmaan on.
Pääosin ne on suunnattu yrityksille, jonkin yksittäisen kurssin näin Humac:in järjestävän.

Tämä olisi hyvä kurssi esim kansalaisopistojen järjestää.


Kuvat tallentaa

Canon 600D digijärjetelmä kamera sekä
Canon Ixus 115HS pokkari