perjantai 22. elokuuta 2014

Kesämökki ja rantasauna pohjamaalissa

Keväällä päätimme, että maalaamme mökin rakennukset myös ulkoa päin.
Rakennukset olivat edellisen kerran maalattu 2000 luvulla, joten maalipinta oli tullut aikalailla tiensä päähän jossain kohdin.

Edellinen maali oli pellavaöljy maali, joten soitimme ohjeistusta Tikkurilan maalilinjalta, josta saimme tietoa, että rakennukset olisivat hyvä ensin pohjamaalata sävytetyllä öljypohjaisella maalilla ja sen jälkeen pintamaalata sävytetyllä vesiohenteisella maalilla.

Heinäkuu vierähti mökillä lasten kanssa ja koska maalaaminen jäi minun hommaksi, miehen ollessa töissä ja rakennustyömaalla, tein sitä lasten päivä -ja iltauniaikoina parin viikon ajan.

Maaliväreiksi ajateltiin tummempaa harmaata ja tehosteiksi ikkunoihin ja oviin niin tutun valkoisen sijaan vaalean harmaata.

Pohjamaali Tikkurilan öljymaali, sävy TVT 565X
Pintamaali Tikkurilan Pikateho, sävy TVT 565X
Tehostemaali Tikkurilan Unica Akva, sävy TVT 614X















Suurin työ maalauksessa on sen valmistelu, eli lohkeilevan maalin raappaus ja pintojen pesu ja puhdistus ennen kuin pääsee itse maalaamisen pariin.























Testimaalauksen väreistä tein kaivon kannelle.



































Ennen ja jälkeen kuva Mökistä
















Ennen ja jälkeen kuva rantasaunasta



























Öljymaali teki pinnasta hieman vahamaisen,mutta vesiohenteisen pintamaalin jälkeen pinta on luonnollisempi.

Seuraavaksi vielä tehosteväri pintaan





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti