Kolmen lapsen äitinä olin hieman epäuskoinen, että mistä oikein onkaan kysymys ja kuka huolehtii lapsista.
Mies saapui kotiin ja alkoi pikaisesti pakkaamaan omat kamansa. Yritin kysellä, että minkälaista varustusta mukaan tarvitaan ja sain vastaukseksi että illaksi mekko / hame ja uikkarit.
Pian miehen vanavedessä saapui äitini, jonka mies oli pyytänyt lapsen vahdiksi hyvissä ajoin.
Lähdettiin autolla ajelemaan Porvoota päin ja jossain kohti aavistin, että suuntaamme Haikkoon.
Tasan 10 v sitten minut yllätettiin samalla lailla ja silloin kohde oli Haikon kartano.
Saavuimme Haikon Kartanon pihalle ja suuntasimme Kartano hotelliin, josta Butler ohjasi meidät prinsessa sviittiin. Ihmettelin, miksi meidän erikseen ohjattiin huoneeseen ja saimme käyntikortin, jos tarvitsisimme jotain.
Luin jälkeenpäin, että Haikon Kartano on kehittänyt Butler palvelukonseptin, joka takaa henkilökohtaisen palvelun.
http://www.haikko.fi/fi/huoneet/kartanon-huoneet.php
Meitä odotti myös pieni tervetuliainen huoneessa- pullo kuohuvaa, mansikoita ja suklaata
Illalla oli herkullinen illallinen kartanon ravintolassa. Valitettavasti unohdin ottaa kuvan itse pääruoasta, eli ohessa on kuva vain alku ja - jälkiruoasta.
Aamiainen oli tarjolla erikseen rauhallisessa aamiaishuoneessa.
Kokonaisuudessaan tämä yhden yön "get a way" oli piristävä ja Haikosta jäi taas positiivinen kuva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti